Oktoberfest: Teltassa klo 18.30 Retuperän WBK
Retuperän WBK on maailman paras Uudempaa ranskalaista Torwimusiikkia soittava espoolainen teekkaripalokuntaorkesteri.
Alansa valovoimaisimpana tähtenä RWBK on suorastaan velvoitettu tarjoamaan kuulijoilleen vain parasta. Niinpä jokainen esiintymisemme parhaan mukaan (vaikka on siitä kyllä vähän muiltakin kuultu) pyrkii kuvastamaan sitä antaumuksellista korkeimman riman alittamista, jota wapaaehtoiset kadun retuperäläiset täysin siemauksin tahtovat taiteessaan harjoittaa. Teidänkin nokisten kurkihirsienne onneksi.
Musiikki on tärkeä osa Retuperän WBK:n toimintaa. Kaikki palomiehet pitävät levyjen kuuntelusta ja joskus tuottavat musiikkia itsekin, mm. viheltämällä. Lisäksi kaikki palomiehet ovat soittimenomistajia, jotka vapaa-aikoinaankin mielellään vertailevat torviensa venttiileitä ja muita liikkuvia osia keskenään. Ylipäätään mitä vain, kunhan ei tarvitse laulaa.
Joskus on pakko myös harjoitella soittamista. Harjoitteleminen on ikävää puuhaa. Orkesteriharjoituksissa kapellimestari kiinnittää huomionsa pienimpiinkin virheisiin ja saattaa julkiseen häpeään jokaisen, joka ei ole harjoitellut stemmaansa. Kun virheestä on huomautettu riittävän monta kertaa turhaan, muutetaan sovitusta vastaamaan todellisuutta – nämä ovat esityksessä niitä kohtia, joita harjaantumaton korva pitää virheinä.